iLOQ Privus käyttöesimerkit
Avain katosi. Päivitin lukot.
Jonnekin se katosi. Saattoi tippua käsilaukusta sinne marketin parkkipaikalle. Mutta onneksi lukot oli äkkiä päivitetty.
”Ensin tyhjensin lukkoon ohjelmoidut avaintiedot käyttämällä lukossa kolme kertaa punaista avainta ja kerran vihreää. Sen jälkeen lisäsin lukkoon avaimen kerrallaan käyttämällä lukossa ensin punaista avainta, sitten lisättävää avainta ja lopuksi vihreää avainta.
Aikaa yhden lukon uudelleen ohjelmoimiseen meni vain muutama minuutti. Nyt kadonnut avain on estetty, eikä sillä enää aukea yksikään kotimme ovi.”
Ei hätää, isi tekee uuden avaimen.
Koulumatkalle hävinneellä kotiavaimella aukesi onneksi vain ulko-ovi, joten lukitus oli äkkiä päivitetty.
”Tyhjennetään ensin lukon avainlista käyttämällä punaista avainta lukossa kolme kertaa ja vihreää kerran. Seuraavaksi tehdään uusi avain käyttämällä lukossa ensin punaista avainta, sitten uutta lisättävää avainta ja lopuksi vihreää avainta. Nyt ulko-oven lukko aukeaa vain uudella avaimella. Tämän jälkeen tehdään sama temppu myös isän ja äidin avaimilla, jotta lukko aukeaa niilläkin.”
Putkimiehelle tein avaimen perjantaiksi.
Sovittiin putkimiehen kanssa, että hän voi käydä meillä, kun olemme töissä.
”Ohjelmoin uuden avaimen käyttämällä etuoven lukossa ensin punaista avainta, sitten lisättävää avainta ja lopuksi vihreää avainta.
Myöhemmin illalla poistin putkimiehen palauttaman avaimen kulkuoikeudet käyttämällä lukossa punaista avainta kaksi kertaa, poistettavaa avainta kerran ja lopuksi vihreää avainta kerran. Avaimen jätin huoletta eteisen pöydälle, koska sillä ei enää yksikään lukko aukea.”
Treenikämppä aukeaa nyt myös basistille.
Ohjelmoitiin autotallimme oven lukko aukeamaan myös basistin omalla kotiavaimella.
”Aloitimme ohjelmoinnin käyttämällä punaista avainta autotallin lukossa yhden kerran. Seuraavaksi opetimme lukon aukeamaan basistin omalla iLOQ Privus -avaimella käyttämällä sitä lukossa kerran. Lopuksi päätimme ohjelmoinnin käyttämällä lukossa vihreää avainta. Nyt autotallimme ovi aukeaa kätevästi myös basistin omalla avaimella.”
Ohjeet
iLOQ Privus ohjelmointiohje
(1.9.2010 jälkeen hankitut lukot)
iLOQ Privus ohjelmointiohje
(ennen 1.9.2010 hankitut lukot)